Hauska työssäoppimisviikko

Iltapäivää!

Maanantaiaamuna työmatkalla
norsu liikenteessä

Mielenosoitukseen!

Jee, maanantaina päästiin Jennin kanssa pitkästä aikaa meidän omaan harjoittelupaikkaan. Oli ihana nähdä taas lapsia! Uusiakin lapsia oli tullut paikalle. Osa lapsista muisti meidät, ja vastaanotto oli lämmin. Hengailtiin aamusta hetken aikaa lasten kanssa pihalla ja pelailtiin palloa. Nähtiin ensimmäistä kertaa koulun johtaja, Shila. Hän kertoi, että tänään lähdetään muutamien oppilaiden kanssa mielenosoitukseen, jänskää! Mielenosoitus oli ’’lääkemielenosoitus’’, kun Intian rajan sulkemisen takia lääkkeetkin alkavat tästä maasta loppua… Rajalla oli kuulemma poltettu iso lääkerekka, vaikka sille oltiin annettu lupa tulla Intiasta Nepaliin… Ei hyvin pyyhi tällä maalla. Meidän mielenosoitus sujui rauhallisin mielin, mutta palatessamme koululle (joka sijaitsee siis Intian suurlähetystön lähellä), näimme mielenosoituksen, joka kuulemma oli aggressiivisempi. Mellakkapoliisit siellä kilpineen heitä vastassa.. Kuitenkin meininki suht rauhallinen ja turvallinen. Ensimmäinen mielenosoitus meille molemmille Jennin kanssa!

Perus ruuhkabussi..

Saatiin keskiviikoksi tehtäväksemme suunnitella ohjelmaa joulukuun kolmannelle päivälle, kun silloin vietetään Nepalissa virallista kehitysvammaisten päivää. Tapahtumaan osallistuu muitakin kouluja, joissa opiskelee kehitysvammaisia, joten meidän suunnittelemat leikit ja ohjelmat tulisi olla helposti muokattavissa isommallekin porukalle. Saas nähdä mitä nämä viisaat päät saavat keksityksi..

Toistan nyt ehkä itseäni, mutta kun lähdettiin kotiin, jouduimme änkeä itsemme älyttömän täyteen bussiin. Jouduimme odottamaan Jennin kanssa bussia tunnin... Jokaiselta pysäkiltä tuli lisää ihmisiä kyytiin.. Nyt voin taas sanoa, että noin täydessä bussissa en ole täällä ollut. Olin puolet matkasta varpaillani, osittain Jennin penkillä polvillani ja varmaan puoliksi ilmassa :D  Huhhu. Onneksi tässä jo parin viikon aikana tällaiseenkin on tottunut, ja kaikki tämä tunkeminen loppujen lopuksi vain naurattaa. Saas nähdä kuinka kauan naurattaa.

Jaanalle opetettiin tanssia..

Illalla, eli siis aika pian kun olimme saapuneet kotiin, mentiin syömään Jennin, Katen ja Aleksin kanssa uuteen paikkaan. Ravintola oli aika syrjäisellä pienellä kujalla ja se oli tosi tupakansavuinen paikka. Ruokalista vaikutti aika laajalta, mutta yllättäen kaikkea ruokaa listalta ei saanut. Tilattiin kaikki samat, jotkut kasvis jutut riisillä. Annos oli iso ja hyvä! Hintaa tälle isolle annokselle ja vesipullolle tuli noin 180rupiaa, eli vähän päälle 1,5euroa.

.....Mialle kanssa :)

Aamupiiriä lasten kanssa.

Tiistaina lähdettiin Down koululle Mian ja Jaanan kanssa. Tytöt tulivat vierailulle yhdeksi päiväksi meidän paikkaan. Tänään koulussa oli liikuntapäivä. Läksyjen teon ja piirtämisen, sekä värittämisen sijasta lapset saivat liikkua ja leikkiä. Aamupiirin yhteydessä oli kunkin lapsen vuorollaan tanssittava musiikin tahtiin. Lapset tanssivat tosi hyvin ja he olivat taas niiin ihania. Mekin jouduttiin tanssimaan, eikä se ainakaan omalta osaltani ollut kovin kaunista katseltavaa. Aamupiirissä leikittiin myös erilaisia liikunnallisia laululeikkejä. Lähes kaikki oli taas nepaliksi, joten saimme lähinnä arvailla mistä lauluissa kerrottiin. Lapsilla vaikutti olevan tosi kivaa. Me aina jumppahetkissä Jennin kanssa avustamme niitä lapsia, jotka tarvitsevat tekemisessään eniten apua. Ennen ruokailua pelattiin lasten kanssa koulun pienellä pihalla erilaisia mailapelejä. Pelattiin sulkapalloa, ja jotain pesäpallon tapaista peliä. Meininki oli aika hulvaton. Suomen-, englannin- ja nepalin kielen sekoituksella yritettiin saada Jennin kanssa lapsiin jotain kuria. Vanhemmat opiskelijat kuuntelivat ja tottelivat paremmin, mutta nuorempien kanssa oli välillä vähän haastavaa. Pallot ja mailat lentelivät vähän minne sattui, mutta kaikilla näytti olevan taas tosi hauskaa. Lapsia oli paikalla tiistaina noin.15 ja meininki oli jo aikamoinen. Mietinkin siinä, että miten ihmeessä lapset saadaan pidettyä kurissa, kun heitä on 26, mutta ohjaajia vain 1-2…? Osa lapsista vielä tarvitsisi henkilökohtaista avustajaa kaikissa päivän toimissa. Kyllä ylimääräisille käsipareille olisi aina paikassa tarvetta!  Ruokailun jälkeen lapset hyppelivät narun yli ja menivät narun ali, eli limbosivat. Se oli niin hauskaa katsottavaa, kun lapsetkin nauttivat.

Poitsut :*

Keskiviikkona taas oltiin Down koululla Jennin kanssa. Samalla kaavalla mentiin töihin, eli älyttömän täydellä bussilla. Tuntuu, että bussit on joka aamu täydempiä ja täydempiä. Toivotaan, että kun meillä on harjoittelun jälkeen 12 päivää vapaata, päästään joillakin keinoilla kiertelemään ympäri Nepalia.  Alkaa tämän maan tilanne vähän huolestuttaa, mutta näillä nyt mennään ja meillä ainakin kaikki hyvin. Autetiin tänään oppilaita läksyjen teossa ja muussakin opiskelussa. Oppilaat opiskelevat paljon numero- ja kirjainpalapelien avulla. He jotka tarvitsevat enemmän apua, ja joilla on enemmän oppimisvaikeuksia, tekevät paljon helpompia ’’tehtäviä’’, esim. muisti- ja yhdistämispelejä. Keskustelimme meidän ohjaajan kanssa paikkaan keräämistämme rahoista ja päätimme yhdessä, että käytämme ne koulun pihan kunnostamiseen. Torstaina tarkoituksemme olisi aloittaa ulkoseinien maalaamisella ja myöhemmin Shila ostaa pihan aidan päälle ison verkon, jotta lapset voivat paremmin touhuta ja heitellä koripalloa. Ihanaa, kun voimme oikeasti auttaa ja tehdä koulusta vieläkin paremman. Meillä kun on enemmän aikaa maalailla, kun koulun vakituisilla työntekijöillä.

Minä ja Sujo ujoina :-)

Torstaina ei vielä päästy Jennin kanssa maalaushommiin. Huomenna meillä PITÄISI olla keskustelu meidän ohjaajan ja muiden työntekijöiden kanssa meidän tekemisistämme, eli miten harjoittelumme on mennyt ja mitä aiomme tehdä loppuharjoittelun aikana, sekä joulukuun kolmantena päivänä. Shila myös sanoi, että toivoisi meidän kerkeävän käydä yhdessä lasten kanssa eläintarhassa! Se olisi huisin hauskaa.

Ihanaa tanssia <3

Koulutehtävien ja askartelujen lomassa oppilaat kerkesivät taas tanssimaan. Tanssiminen on kuulemma melkein kaikkien oppilaiden lempipuuhaa. Meille yritettiin opettaa vähän nepalilaista tanssia, ja eihän meistä heti mitään konkareita tullut :D Ehkä jonain päivänä… Me Jennin kanssa ensimmäistä kertaa yritettiin täysin kahdestaan opettaa heille uusia leikkejä. Se oli hieman haastavaa… Yritimme selittää leikit ensimmäiseksi erittäin helpoilla englanninkielisillä sanoilla, sekä demonstroida miten niitä leikittäisiin. Yksi ohjaajista, Rashna, tuli onneksi apuun ja selitti leikit nepaliksi. Joiltakin leikit sujuivat paremmin kuin toisilta, mutta aika ihanan sekaista juoksemista leikit olivat. Yritimme siis opettaa heille pari viestin tapaista leikkiä. Toisessa oppilaat seisoivat kahdessa eri jonossa jalat haarallaan. Jonon ensimmäisen henkilön oli tarkoitus vierittää pallo viimeiselle kaikkien jalkojen välistä ja jonon viimeisen oli tarkoitus juosta pallon kanssa jonon ensimmäiseksi ja taas vierittää pallo kaikkien jalkojen välistä jne. Toisessa viestissä heidän oli tarkoitus  kiertää pallo kädessä pienen matkan päässä oleva tuoli ja juosta takaisin. Saatiin kyllä juosta kaikkien ohjaajien kanssa oppilaiden ja pallojen perässä:D  Kaikilla ainakin vaikutti olevan hauskaa, meillä ainakin. Ehkä vielä vaatii muutaman harjoituskerran lisää, ennen kuin uudet pelit alkavat täysin sujua.

Poitsut kovia esittämään lihaksia ja käsimerkkejä :D <3

Torstaina kun lähdimme kotiin, koimme tajuttoman yllätyksen: GREEN BUS OLI LÄHES TYHJÄ?! Ihan melkein maailmanlopun fiilis, koska normaalisti busseissa ei ole tilaa edes hengittää. Saatiin Jennin kanssa VIEREKKÄISET istumapaikat. Onneksi tilanne korjaantui äkkiä, kun jo muutaman pysäkin päästä bussi olikin ihan täynnä. Mentiin suoraan töistä syömään, kun aina iltaisin ruokailu muuten venyy kauhean myöhään. Löydettiin toissapäivänä ’’länkkärikatu’’, jossa on paljon ravintoloita vähän korkeimmilla hinnoilla, juuuuri länkkäreiden makuun! Mentiin ihanaan paikkaan, jossa syötiin ihanat pizzat, jotka myös oikeasti maistui pizzalta. Tuplasti kalliimmathan ateriat oli, mutta ollaan ainakin Jennin kanssa kaivattu vähän vaihtelua siihen ruokaan, mitä täältä joka paikasta saa.

Jennin kanssa liikuntatunnilla :D

<3 <3 <3 Angit sulattaa sydämen

Ollaan Jennin kanssa joka päivää syöty meidän harjoittelupaikassa. Hintaa siellä syömillemme ruoillem tulee 300rupiaa/pvä, eli alle 3e/pvä. Ensimmäisellä viikolla siellä syötiin oikein luxus ruokaa, johtuen siellä järjestettävästä taidekurssista. Nyt meille on tämän viikon aikana kokattu aina erilliset ruoat ja pyydetty vielä erikseen yläkertaan syömään.Yläkerrassa 

on siis koulun johtajan, Shilan, koti. Meillä on Jennin kanssa vähän kiusallinen olo, koska me olemme ainoat paikasta, jotka syö eri ruokaa yläkerrassa… Taidamme tosiaan myös olla ainoat, jotka siitä maksaa. Ruoat tuodaan suoraan katettuun pöytään ja se on aina tosi herkullista! Varmaan meiltä vaan vaatii totuttautumista tähän nepalilaiseen yltiömäiseen ystävällisyyteen ja vieraanvaraisuuteen..

Perjantaina meillä oli Jennin kanssa tosi kiva päivä! Perjantaina tosiaan opiskelijoilla vähän rennompi päivä, niin vedettiin Jennin kanssa lapsille aamulla pari laulu- ja liikuntaleikkiä. Emme olleet kauheasti ehtinyt tuokioita käytännössä harjoittelemaan, mutta ne meni ihan hyvin. Oltiin Jennin kanssa oikea suloääninen enkeliduetto :----D Keskustelimme myös meidän ohjaajan kanssa. Oli tosi kiva huomata, että Shila oli oikeasti kiinnostunut meidän kuulumisista ja fiiliksistä. Hän myös halusi, että kerromme hänelle, jos meillä olisi parannusideoita tai kehitysideoita koulun toiminnan suhteen. Shilalla on koulussa työn alla aika iso projekti. Kellään opiskelijalla koulussa ei ole ollut oikein minkäänlaisia kattavia tietokansioita oppilaista itsestään. Shilalla on tarkoitus ennen joulua tehdä kaikista lapsista kattavat kansiot, vähän niin kuin meillä Suomessa kaikilla lapsilla on vasut. Shaira, joka on opiskellut suomessa lähihoitajaksi, on ollut paljon Shilan apuna. Shila esitteli meille raakaversion täytettävistä vasuista, ja pyysi meiltä vielä ideoita ja lisää vinkkejä sen toteuttamiseen. Saimme myös viikonlopuksi oikein kotitehtäviä! Ensi viikosta alkaen toimimme Jennin kanssa erityisesti kahden opiskelijan kanssa, jotka tarvitsevat erityistä tukea numeroissa ja kirjaimissa. Saimme tehtäväksi tehdä heille erilaisia tehtäviä heidän tehtävävihkoihin. Perjantaina kotiin päästyämme Jennin kanssa askarreltiin ja kirjoiteltiin, kun muut lähtivät käymään lähellä sijaitsevassa baarissa, jossa on aina perjantaisin livemusaa. Muut olivat kotona aika aikaisin, ja loppuilta vietettiin yhdessä keittiössä iltaa istuen J

Tarkoitus oli kirjoitella lyhyesti tämän viikon työssäoppimisesta, mutta kerkesi tapahtua taas niin paljon, että tekstiä tulikin paljon... Tultiin juuri kotiin kaupungilta. Käytiin KFC:ssä syömässä ja katselemassa vähän kaupoissa. Käytiin myös katsastamassa vihdoin Kathmandu durbar square. Huomenna mennään Monkey Tempeliin! Tämä ilta otetaan iisisti ja yritetään tarkemmin suunnitella meidän vajaa kahden viikon lomaa, joka meillä on työssäoppimisen loputtua. Yritän ensi viikolla jaella kirjoituksia pariin tai kolmeen osaan, ettei tulis näin pitkää tekstiä.

Täällä kaikki hyvin!

Terkuin, Krista

Mia ja Satyam 

Roshan iloisena <3

Keskittynyttä porukkaa koulussa

Jos on kamera esillä, pojat haluaa
 että heistä otetaan kuva :D

Sairastelua ja ruumiiden polttoa

Hyvää iltaa!

Nyt tulee lyhyt teksti, lupaan.

Epsan naiset asuvat näissä oloissa

Maanantaina mentiin tutustumaan Jennin kanssa Katen paikkaan. Kate työskentelee liikuntavammaisten naisten kanssa EPSA:ssa. Pääosin Katen paikassa työskentelee naisia. Osa naisista asuu siellä. Työntekijät tienaavat elantonsa tekemällä kaikkia erilaisia käsitöitä ja myymällä niitä. Koko paikka toimii myös lahjoitusten ja sponsorien avulla. EPSA:n perustaja, joka myös työskentelee siellä, on ainut joka paikassa puhuu suht hyvää englantia. Kielimuuri onkin ollut iso ongelma toimiessa naisten kanssa, koska aina englantia puhuvaa henkilöä ei ole paikalla. (Lisää paikasta Katen blogissa:http://katenepalissa.blogspot.fi/2015/11/eka-viikko-tyoharkassa.html )

Meidän maalaamaa 

Meidän maanantaiaamu alkoi bussimatkalla Katen paikkaan, Gongabuhun. Saimme bussin suht nopeasti ja kaiken kaikkiaan matka vei Katen paikkaan n. tunnin. Kun saavuimme Gongabuhun, meitä tuijotettiin. Kate sanoi, että ei ole nähnyt siellä vielä yhtään turistia kävelemässä. Kaikista katseista huolimatta pääsimme turvallisesti Katen harjoittelupaikkaan. Katenkaan paikassa ei ole kaikki työntekijät töissä, koska on edelleen tämä polttoainepula..

Meidän päivämme alkoi maalin ostolla. Lähdimme yhden työntekijän kanssa ostamaan maalia läheisestä maalikaupasta. Maalilla me maalattiin työntekijöiden huoneen katto. Osa työntekijöistä siis asuu paikassa. Saimme pressun, jolla suojasimme asukkaiden sängyt ja tavarat. Emme syöneet paikassa, vaan meillä oli omat eväät. Päivä meni tosi nopeasti kattoja maalatessa. Katen työpäivät ovat vähän lyhyempiä, kun työmatkaan menee niin pitkä aika. Työpäivän päätyttäessä lähdimme kotiin ja ilta meni aika perus meiningeillä: hengailua ja Yazzin pelailua.

Tiistaina menimme myös Katen paikkaan. Päivä alkoi vähän eritavalla, mitä olimme luulleet.. Yön aikana paikkaan oli saapunut vieras. Pieni orpotyttö oli nimittäin etsinyt siskoaan ja kävellyt kymmeniä kilometrejä ilman kenkiä kivisillä teillä. Hän oli n 10-12 vuotias. Ainoa asia mitä tyttö itsestään tiesi, oli hänen nimensä ja se että hänen äitinsä oli kuollut, kun hän oli ollut pieni. Tyttö oli työskennellyt ilmeisesti jossakin hotellissa, mutta hotellin pitäjä oli potkinut hänet ulos, kun hän oli tehnyt jotain väärää. Katen paikan pitäjä, Sangita, mietti kovasti, että mitä hänen kanssaan pitäisi tehdä. Hän kysyi meiltä neuvoa. Jaana, yksi koulukavereistamme, työskentelee tyttöjen orpokodissa. Annoimme Sangitalle orpokodin pitäjän, bimalin, puhelinnumeron. Orpokodista neuvottiin, ettei tyttöä voitu ottaa mihinkään vastaan, kun hänellä ei ole mitään papereita, tai tietoja hänen taustastaan.  Bimal neuvoi, että tyttö täytyy viedä poliisiasemalle.

Alkutöiksemme lähdimme apteekkiin hakemaan porukalla tytön jaloille jotain lääkettä. Jalat olivat haavaiset ja kuivat. Saimme apteekista neuvoja, että mitä kannattaa ostaa. Ostimme rasvan ja sukat tytölle. Putsasimme ja hoidimme tytön jalat ja laitoimme hänelle sukat jalkaan. Hänestä tuli tosi iloinen. Vaikutti siltä, että elämänsä aikana tyttö ei ollut kauheasti sukkia pitänyt jalassaan, niin vaikeaa niiden jalkaan laittaminen oli. Päivän aikana maalasimme toisen huoneen katon. Päivän aikana työpaikalla vieraili muutamia ihmisiä. Yksi mies toi tytölle säkillisen vaatteita (Mies auttaa ja sponsoroi muutekin apua tarvitsevia) ja tytöstä tuli niiin iloinen !! Hän taisi saada myös elämänsä ensimmäiset kengät. Työpaikalta lähtiessä tuli tosi liikuttunut olo… Omat pienet murheet ja huolet tuntuivat taas kerran niin älyttömän pieneltä. (Nyt tytön sisko siis löytynyt ja asiaa viedään eteenpäin. Tytölle ilmeisesti etsitään nyt sponsoria, jotta hän voisi tulevaisuudessa saada koulutusta! Toivotaan parasta!)

Henkisen pahanolon lisäksi kotimatkalla bussissa mulle iski fyysinen paha olo…… Long story short: keskiviikon, torstaina ja perjantaina olin poissa työharjoittelusta ja lepäsin! Perjantaina oli pakko päästä jo ulos talosta ja käytiin lähi leipomossa sandwicheillä. Lepäilyn lomassa sain tehtyä muutaman koulujutun, onneksi. Näistä kolmesta päivästä ei tosiaan siis muuta omalta osaltani kerrottavaa :D

Pojilla lepotauko

Garden Of Dreams

Herkkuruokaa Thamelissa

Lauantaina kaikki alkoi olla pikkuhiljaa taas elävien kirjoissa, joten lähdettiin porukalla Thameliin päin. Tarkoituksena oli vierailla Kathmandu Durbar Squarella, mutta ei taaskaan menty. Lipunmyyjä vissiin sanoi, että jos on oma passi mukana, saisi alueelle pidempiaikaisen kulkupassin. Maksu oli kuitenkin 1000rupiaa (n.10e), joten päätimme, että tulemme myöhemmin uudestaan. Kävimme myös Thamelin holleilla sijaitsevassa Garden Of Dreamsissa. Paikka oli ihana! Hetkeksi jo unohti, että on miljoonakaupingissa. Päivä kului muuten Thamelissa pyörien ja rauhassa löntystäen.

Me Mian kanssa aina kameran takana.
 Vaikea oli saada onnistunutta kuvaa miestä kameran edessä :D

Slurps!

Tytöt onnellisina kakulla

Tervveeee

Vähän herkkua lauantain kunniaksi

Tytöt lepäämässä kakun jälkeen :D

Sunnuntaille meille olikin kunnon suunnitelmia, jee! Jaana tuli taas meille vierailulle. Suunnitelmissa oli lähteä katsomaan ruumiinpolttoa ja apinoita. Kun löysimme Jaanan Lagankhelin bussipysäkiltä, saimme helposti uuden bussin, joka meni suoraa Ring Roadia pitkin määränpäähämme, Pashupatinaan. Siellä siis temppeli alue, jossa Hindut polttavat ruumiita( Tietämykseni on taas kovin vähäistä, joten : http://www.pashupatinathtemple.org/ ). Ruumista tulevat tuhkat lasketaan jokeen. Joki yhdistyy loppujen lopuksi pyhään jokeen Gangesiin. Paikassa oli jännä ja taas liikuttunut fiilis… Ihmiset rukoilivat ja surivat hienossa temppelissä, johon pääsi vain Hindut sisään. 

Nähtiin myös paljon apinoita :D

Tällä kertaa annan kuvien puhua puolestaan, runosuoni ei nyt oikein kuki. Nepalissa kaikki hyvin! Vaikka välillä kaikki tuntuu olevan yhtä säätöä(polttoainepulan ja tämän maan tapojen takia), me nautimme ajastamme täällä täysin rinnoin! Itse osaan taas olla erittäin kiitollinen siitä, mitä mulla on Suomessa.

Ainiin, torstaina tunsimme maanjäristyksen! 5,3 richterin jälkijäristys…. Viiden hujakoilla olevat järistyket on paikalliset mukaan normaaleja :D

Terkuin, Krista 

Pasupatinath Temppelillä vainajien polttamista

kukkuu!Tytöt ylhäällä

Pashupatinath Temppeli ylhäältä

Jee, apinoita!

MINÄ !

Temppeli kärsinyt järistyksissäköhän?(vissiinkin, nimestäkään en varma:D)

Hindutemppeli, ei päästy sisään.

Juhlatunnelmaa ja jalkapalloa

Koristelua

Polku alttarille

Tytöt kertoi aikaisemmissa kirjoituksissa kuinka Tiharia/Divalia on juhlittu koko viime viikko Nepalissa. Englannin kielellä juhla tunnetaan nimellä Festival of lights.  Myös minun työharjoittelupaikassa juhla vaikutti päiväohjelmaan. Jokaiselle päivälle on oma teema mitä juhlitaan. Keskiviikkona juhlittiin vaurautta. Väritetyllä jauholla koristelimme kuvion etuoven eteen. Pihan portti pidettiin auki ja sen edessä oli kynttilöitä palamassa. Ruskealla ”tahnalla” piirretty polku kulki portilta toimistoon asti ja siinä sijaitsi pieni alttari. Näin jumalat löytäisivät oikeaan osoitteeseen ja osaavat tuoda vaurautta taloon. Minä, kaikki työtekijät, työntekijöiden ystävät ja monet asiakkaiden perheenjäsenistä kävivät päivän aikana lahjoittamassa rahaa alttarille.

Alttari

Sangati illalla

Normaalisti asiakkailla on päivällä oppitunteja, mutta juhlan takia ne olivat peruttu, joten olen paremmin pystynyt tutustumaan asiakkaisiin. He ovat opettaneet minua pelaamaan Carabolea, mikä on suosittu lautapeli Aasiassa. Kaiuttimista soi uusimmat Bollywood hitit ja välillä porukka soitti akustista kitaraa sekä lauloivat yhdessä. Sangati kuten myös kaikki muut talot olivat koristeltu valoilla ja kynttilöitä oli sytytetty joka puolelle. Lähdin vasta pimeän tulon jälkeen takaisin asunnolle, koko kaupunki oli upean näköinen ja täynnä valoa.

Futsalkenttä

Lauantaiksi olimme sopineet jalkapallo-ottelun. Ottelu pelattiin läheisellä futsalkentällä. Team Finland joukkueeseen kuului Kirsta, Kate, Jenni, Rajendra ja minä. Myös toipilaana ollut Mia tuli seuramaan ottelua. Vastapuolella pelasi Sangatin henkilökuntaa ja muutama päivähoidossa oleva asiakas. Ottelu sujui fairplay hengessä, kovilta taklauksilta vältyttiin ja molemmat joukkueet pääsivät tekemään maaleja. Minun vanhat lenkkarit repesivät viiden minuutin pelin jälkeen, loppupeli piti pelata paljain varpain. Myös mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän tytöt alkoivat saada varmuutta omaan pelaamiseen. Ottelua jäi myös seuraamaan monta edellisen kenttävuoron pelaajaa. Luulen syyksi olevan tyttöjen osallistuminen jalkapallo peliin, mikä ei taida olla hirveän yleistä Nepalissa. Erityisesti Krista sai suuret taputukset yleisöltä esitellessään maalivahti taitojaan huippu torjunnoilla.

Syntymäpäiväkakku

Maanantaina juhlittiin työharjoittelupaikkani esimiehen 8-vuotis syntymäpäiviä. Nepalissa kuntoutuspaikoissa ei ole tapana juhlia oikeaa syntymäpäivää, vaan vuosia jotka henkilö on elänyt päihteettömänä. Paikalle saapui paljon henkilökohtaisia ystäviä. Lisäksi päivän aikana paikassa vieraili monta entistä Sangatin kuntoutujaa, joista käytetään termiä veli (fellow brother). Mielenkiintoista oli, että syntymäpäiväjuhlista oli tehty myös oppimistilaisuus asiakkaille. Paikan esimies piti puheen, jossa hän kertoi viimeisestä 8-vuodesta, haasteista joita hän kohdannut ja miten hän on selvinnyt vastaan tulleista haasteista. Puheen jälkeen muut työntekijät ja asiakkaat saivat vapaasti antaa palautetta takaisin esimiehelle. Syntymäpäiväsankari leikkasi kakun, mutta ensimmäisen palan sai asiakas, joka oli tullut viimeisenä kuntoutukseen. Juhlintaan kuului myös musiikkiesityksiä ja iso buffet pöytä mistä riitti ruokaa kaikille.

- Aleksi